The rest

Julkishallinnon tietotekniikka on päivitettävä 2010-luvulle

(This is a longer version of the letter published in Helsingin Sanomat on October 8th, 2011. In Finnish only, sorry.)

Viime viikkojen julkisen sektorin tietotekniikkauutiset ovat olleet karua luettavaa: VR:n uusi lipunmyyntijärjestelmä ei toiminut ja lisäsi junamatkaajien ahdistusta, ja terveydenhuollon sähköisten reseptien järjestelmä piti ottaa tuoreeltaan pois käytöstä. Miten on mahdollista, että Suomi, joka on monilla mittareilla tietoyhteiskuntien edelläkävijä, tuntuu haaskaavan verorahoja epäonnistuneisiin tietotekniikan jättihankkeisiin?

Kirjoituksessaan (HS Vieraskynä 23.9.2011) Pekka Abrahamsson ja Mikkonen tuovat osuvasti esille keskeisen piirteen tietotekniikasta osana liiketoimintaa: tietotekniikka ei ole enää pelkkä tukitoiminto vaan yhä useammin liiketoiminnan ytimessä. Kirjoittajat ehdottavat, että yritysten ei pidä ulkoistaa ydintoimintojensa tietotekniikan rakentamista, vaan tehdä asiat itse. Tämä on kuitenkin usein helpommin sanottu kuin tehty. Onko esimerkiksi VR:n kaltaisen yrityksen järkevää hankkia itselleen ja pitää itsellään tietoteknistä osaamista? Vai onko VR:n järkevämpää ulkoistaa tämä osaaminen muualta ja tehdä tiivistä yhteistyötä ohjelmistotoimittajien kanssa?

Viime aikaisten tietotekniikan kauhukertomusten taustalla olevat syyt eivät ole siinä, että ulkoistaminen olisi automaattisesti huono asia. Hyvä ulkoistaminen on yhteistyötä ja kumppanuutta, eikä ydinosaamisen siirtämistä alihankkijan ratkaistavaksi. Ulkoistamisen sijaan julkisen sektorin epäonnistumisen syynä on tietotekniikan nopea kehitys sekä julkishallinnon kilpailuttamissäännöt.

Epäonnistumisten taustalla on 1990-luvulle jämähtänyt käsitys tietotekniikasta. VR:n lippujärjestelmän sekä sähköisten reseptien tapauksessa kyse on jättimäisistä projekteista ja kymmenien miljoonien investoinneista, jotka liukuvat jäävirran nopeudella harmittavan usein kohti epäonnistumisia. Tilanne on kuin kaksikymmentä vuotta vanhasta tietotekniikan oppikirjasta, jossa hankkeille on tyypillistä paisuvat budjetit, kankeat toimintatavat, käyttäjien unohtuminen suunnittelussa ja kymmenien insinöörien ryhmät ratkaisemassa oman alueensa ongelmia ilman käsitystä kokonaisuudesta.

Tietotekniikka on muuttunut merkittävästi 1990-luvulta. Ohjelmistojen rakentamisen kynnys on madaltunut valtavasti ja nykyään lähes kuka tahansa voi alkaa ohjelmoida ja laittaa tuloksiaan myyntiin verkon sovelluskauppoihin. Kun nuorten muutaman hengen voimin rakentamista ohjelmista kasvaa maailmanlaajuisia, kuten suomalainen Habbo Hotel, niin on selvää että ohjelmistokehitys ei vaadi suuria alkuinvestointeja. Nopea ja kevyt rakentaminen tekee mahdolliseksi kokeilut ja muutokset, ja siten tietotekniikkaa voi suunnitella entistä enemmän käyttäjien ehdoilla. Lisäksi kun ohjelmoinnin työkalut ovat joko ilmaisia tai erittäin halpoja niin miljoonien budjetit ja vuosien aikataulut ovat historiaa – tai ainakin niiden pitäisi olla.

Tietotekniikan toimittajien maailmassa tämä muutos näkyy sukupolvenvaihdoksena niin sanotun vanhan koulukunnan ja uuden koulukunnan välillä. Vanhan koulukunnan edustajia ovat tyypillisesti suuret konsultti- ja alihankkijayritykset, jotka on perustettu vuosikymmeniä sitten. Uuden koulukunnan edustajat ovat 2000-luvun nuoria, joiden toimintatavat heijastavat nykyajan tietotekniikan ominaisuuksia: kevyttä, nopeaa ja käyttäjälähtöistä rakentamista, joka on edullista toteuttaa.

Uuden koulukunnan sukupolvi ja yrityskulttuuri on samaa kuin innovatiivisten startup-yritysten: työstä nautitaan ja korkea laatu sekä mutkaton toteuttaminen koetaan ammattiylpeytenä. Työstä nauttimisen ja korkean ammattietiikan seurauksena on, että hankkeet onnistuvat lähes aina ja asiakastyytyväisyys on huippuluokkaa.

Julkishallinnon tietotekniikan hankkeiden päivittäminen 2010-luvulle vaatii uuden tavan ajatella: pieniä matalan riskin projekteja, jotka kestävät kuukausia eikä vuosia, jotka maksavat murto-osan siitä mitä ennen, ja jotka valmistuessaan täyttävät oikeasti käyttäjien tarpeet. Tämä ajattelu mahdollistaa aivan uudenlaisen alihankinnan, esimerkiksi kilpailuttamalla useita toimittajia rinnakkain tai kokeilemalla mikä on paras mahdollinen vaihtoehto. Niillä investoinneilla, jotka esimerkiksi VR on laittanut lipunmyyntijärjestelmäänsä olisi voinut rakentaa tusinan uuden koulukunnan järjestelmiä.

Mikä estää julkishallinnon organisaatioita siirtymästä tietotekniikassaan 2010-luvulle? Vastaus on kilpailuttamis- ja hankintasäännöt, jotka suosivat vanhan koulukunnan jättihankkeita. Ja kuten Abrahamsson ja Mikkonen kirjoittavat, kiertääkseen nämä säännöt julkisen sektorin organisaatiot on pakotettu silppuamaan alihankintansa pieniksi paloiksi eri ohjelmistotoimittajille.

Vaikka uutisointi on viime aikoina keskittynyt kauhutarinoihin, ei tämä tarkoita, että kaikki julkisen sektorin toiminta olisi vanhanaikaista. Hyviä vastaesimerkkejä ovat Helsingin seudun julkisen liikenteen mobiilikisa, jossa haettiin innovatiivisia uusia ideoita joukkoliikenteeseen, ja Sitran viimevuotinen uudenlainen rinnakkainen kilpailutus. Toivoa antavat myös valtion entisen IT-johtajan, Yrjö Bensonin puheet, joissa hän on peräänkuuluttanut uusia työtapoja ja työkaluja valtion tietotekniikkahankintoihin.

Mutta jotain on pielessä julkisen sektorin jättijärjestelmissä ja jättihankinnoissa, kun niitä katsoo rinnan muun tietotekniikan kehityksen kanssa. Suomeen on kasvanut Nokian seurauksena suuri määrä nuoria ja innovatiivisia tietotekniikan yrityksiä ja ammattilaisia, ja tätä lahjakkuutta tulisi voida hyödyntää julkisen sektorin hankkeissa. Toisin sanoen, samaan aikaan kun kotimaisen raideliikenteen ja terveydenhuollon tietojärjestelmät epäonnistuvat suomalainen Angry Birds valloittaa maailmaa. Milloin Suomelle tulee ensimmäinen julkishallinnollinen tietojärjestelmähitti kansainvälisille markkinoille? Tai edes kotimaisille?

Risto Sarvas, tekniikan tohtori, Futurice Oy ja Aalto-yliopisto
Kim Weckström, yhteiskuntatieteiden lisensiaatti, Avaus Consulting Oy